Kirjoittaja Aihe: Nastolan Rautalankafestarit 2019  (Luettu 1368 kertaa)

TSK

  • ***
  • Viestejä: 240
Nastolan Rautalankafestarit 2019
« : 30.06.2019 / 14:38:33 »
Tämän vuoden festareilta jäi mieleen Buona Sera taitava bändi ja hyvä laulaja ovat kuin Varjokuva. Sekä Haavisto & Poutahaukat, Poutahoukat on osaava bändi. Kuulostavat livenä paremmalta. Marko vetää parhaimmillaan tunteella. Haaviston ja Poutahaukkojen vanhat isot hitit sai porukan juoksemaan lujempaa tanssilattialle kuin olen nähnyt festareiden historiassa. Paha vaanii on edelleen yksi parhaita kappaleita mitä on koskaan tehty. Niinsanottu ykkösartisti esiintyi tällä kertaa viimeisenä. Tänä vuonna laulajat oli hyviä. Instrupuolella sitä tuttua mitä aina festareilla.

Tänä vuonna ei jaettu Rautalanka Awards-palkintoa. En ainakaan nähnyt ellei jaettu jo alkuiltapäivästä jolloin en ollut paikalla. Uutuutena oli Miss Twang & Twist Pinup-kisa jonka voittaja emännöi ensi vuoden tapahtuman. Monenlaisia nättejä naisia. Vaikka olen syntynyt ja viettänyt teinivuodet eri aikakaudella niin täytyy sanoa että kellohameet ja -mekot on nättejä, söpöjä ja seksittäitä. Myös yleisön joukosta palkittiin yksi nainen sekä pariskunta joilla oli aikakauteen sopiva asustus, muutoin viehättäviä ja osasivat twistata.

Festaripaitoja näki ihmeen vähän ihmisten päällä. Mutta oma paita ainakin herätti huomiota ja sai ihmiset juttelemaan.
« Viimeksi muokattu: 30.06.2019 / 14:45:14 kirjoittanut TSK »

Hanutaas

  • *
  • Viestejä: 27
Vs: Nastolan Rautalankafestarit 2019
« Vastaus #1 : 01.07.2019 / 10:08:08 »
21. kerran nastolassa tuli päivä vietettyä. Sää oli kiva ja muutamaa tippaa enempää ei vettä satanut. Musiikki ei suuremmin häirinnyt, jos ei intoakaan herättänyt. Rautalankaa eli laulamatonta materiaalia oli varsin vähän ja siitä mutinaa kuuluikin. Yhdyn mutinaan. Rautalankapalkintoa ei jaettu, mutta iso osa festarista tuhlattiin jonniin joutavaan missikisaan. Toivottavasti ei tulisi tavaksi, mutta taitaa olla turha toive... Positiivisesti jäi mieleen Lemisen veljesten osaaminen ja Vincents. Poutahaukat oli myös hyvä, ja soittivat jopa instrumusaakin. Vaikkei rautalankabändi olekaan. Surf-osaston puuttuminen ei ole enää edes uutinen. Turha on toive sitä kuulla. Musiikki oli siis pääsääntöisesti kitaravetoista tanssi-iskelmää muutamalla rautalankakappaleella maustettuna. Äänen tekijät onnistuivat työssään. Positiivista oli varsinaisten isojen nimien poissa olo, kuten Danny viime vuonna ja myöskään ulkomailta ei oltu ketään onneksi raahattu paikalle. Ontuvasti tätä tapahtumaa voi vielä kutsua rautalankamusiikki tapahtumaksi. Yksi surf-bändi ja yksi tiukasti rautalankaa soittava nuorekas kokoonpano joukkoon muuttaisi tapahtuman jo hienoksi.  ;) Kellokuri oli jo kehittynyt aiemmasta. Nyt mennään liikaa nostalgian ja lauletun musiikin puolella. Ja jos naiskauneutta pitää esitellä, pitää sen ajankäyttöä tiivistää rajusti. Kiitos kuitenkin taas tapahtumasta järjestäjille ja esiintyjille! Bändit hoitivat osansa hienosti. Jokainen tekee tietty omaa juttuaan, mutta järjestäjät voisivat rakentaa ohjelmiston erilaisuutta hyödyntäen.

VIOLENT 62

  • *
  • Viestejä: 13
Vs: Nastolan Rautalankafestarit 2019
« Vastaus #2 : 02.07.2019 / 01:01:40 »

Huvittavia kommentteja kahdelta veijarilta.
Ensiksi taivastellaan kun instrumentaali rautalankaa ei ole riittävästi,
seuraavaksi kerrotaan mitkä ns, Tanssibändit jäivät mieleen.
Tulee mieleen maksetut mainokset. ;) 8)


Hanutaas

  • *
  • Viestejä: 27
Vs: Nastolan Rautalankafestarit 2019
« Vastaus #3 : 02.07.2019 / 09:55:13 »
En saa nyt kiinni tuosta edellisestä? Instrua haluaisin kuulla, mutta en ole niin rajoittunut, ettei laulettukin voisi jäädä mieleen ja jopa hyvänä. Jos kaikki muu kuin instru olisi kamalaa, niin eipä tuolla olisi viittinyt päiväänsä viettää. Ja vielä maksaa siitä. 

Zammy

  • *******
  • Viestejä: 1 457
  • This is not here.
Vs: Nastolan Rautalankafestarit 2019
« Vastaus #4 : 03.07.2019 / 09:51:34 »
En ollut paikalla (enkä enää menekään 2005 vuoden ...no, sanotaan nätisti 'prseilyn' jälkeen), mutta ehkäpä Nastolassakin on jo pitkään ollut oivallettuna se, ettei kukaan jaksa kuunnella puritaanilankaa surffinkaan kera 12 tuntia putkeen. Tai ainakaan maksaa kymppejä siitä ilosta. Sellaiset kekkerit ovat aika isolla prosentilla kääntyneet soittajien keskeisiksi kokoontumisajoiksi, ja hyytyneet yksi toisensa jälkeen kävijöiden puutteeseen. Talkoilla jaksaa hetken, mutta jotta tapahtumat saavat tarvitsemaansa jatkumoa, pitää olla kyykyssä maksavan yleisön suuntaan. Tässä on Nastolassa ilmeisen hyvin onnistuttukin, kun porukkaa piisaa vuodesta toiseen.

SamiKoo
Kun pyöräilee jalkakäytävällä, ei tarvitse katua.

Rautalankaa-YES!

  • **********
  • Viestejä: 9 055
Vs: Nastolan Rautalankafestarit 2019
« Vastaus #5 : 03.07.2019 / 12:47:20 »
h
SamiKoo

Minä kyllä jaksaisin kuunnella instrurautalankaa ja surfia sen 12 tuntia ihan kevyesti, mutta minä en olekaan "massamisu" - vaikka kookas olenkin 😄 - Olisipa hauska kuulla, mitä sellaista sattui vuoden 2005 Nastolageimeissä, joka sai Zammyn laittamaan tapahtuman totaaliseen boikottiin.  Olin nääs itsekin paikalla silloin, enkä muista mitään erityisen negatiivista tapahtuneen, ainakaan yleisön näkökulmasta karsottuna.

Vähän ihmetyttää nämä kommentit - esim Violent vaikuttaa suorastaan trollilta tai somehäiriköltä, jonka tapana on käydä kaikilla foorumeilla ja kommenttipalstoilla provosoimassa. Kävin lukaisemassa Violentin kaikki aikaisemmat kommentit, joitten perusteella voisi hänenkin olettaa olevan nimenomaan perinteisen rautalangan ystävä 😉.

Minäkin allekirjoitan Hanutaasin ajatuksen. Jos tapahtuman nimi on luonteeltaan  nimenomaan rautalankatapahtuma, niin soisin kyllä että pääpaino mukaan päässeitten bändien valinnassa olisi nimenomaan rautalangassa. Itseäni kiinnostaa eniten rautalangan nykysaundi, nämä Sixties-tapahtumat ovat sitten erikseen. Minusta surf on myöskin rautalankaa ja surettaa se surfbandien kaltoinkohtelu.

Aikaisempina vuosina kävin Lappeenrannan Twang-tapahtumassa, useita kertoja Nastolassa, muutaman kerran Sumiaisissa ja niinikään useamman kerran Lahden TubeParkissa. Näistä musiikillisesti onnistuneimpia ovat mielestäni olleet Lahden TubePark ja Lappeenrannan Twangtapahtuma, mutta olen toki Nastolassakin kokenut joitain unohtumattomia tähtihetkiä.

No, ilahduttavaa kuitenkin on ollut havaita, että rautalanka elää ja kehittyy 😙 Lupaavanoloisista bänditulokkaista päätellen rautalanka säilyttää asemansa musiikkimaailman genreissä. Ja niin pitää ollakin...
- musiikin maailma on suuri ja avara -

Hanutaas

  • *
  • Viestejä: 27
Vs: Nastolan Rautalankafestarit 2019
« Vastaus #6 : 03.07.2019 / 15:34:37 »
Ymmärrän toki tuon, että pitää olla myös "suuren" yleisön mieleistä musiikkia. Pitäisi kuitenkin olla myös tiettyyn tyyliin suuntautuneella festarilla myös alan harrastajille riittävästi koukkuja, jotta he haluaisivat tulla matkankin päästä paikalle. Jos olisin itse järjestämässä, niin sijoittelisin ääripäihin hieman marginaalisempaa, kuten surffia ja uusia tulokkaita. Toisena esiintyjänä olisi hyvä olla vetävä nimi, joka saisi väen saapumaan ajoissa paikalle. Jossakin parhaaseen aikaan eli tässä tapauksessa klo 21-22 olisi sitten se tunnetuin tekijä. Muuten sopivasti vuorotellen instrubändejä ja laulavia bändejä. Kaljan myynnin maksimoimiseksi mainostaisin loppuillalle alennuslippuja, joilla houkuttelisin paikalle lähistöltä väkeä, joka ei musiikista niin välitä, vaan suuren tapahtuman ilmapiiristä. Tämän vuotinen kattaus ei olisi itseäni kauemmas lähtemään. Kotinurkissa toki lähdin ja nautinkin. Ei siitä kyse ole. Mutta mikäli olisin joutunut enemmän panostamaan ja luullut kuulevani kunnolla rautalankaa, olisin saattanut kyllä pettyä.

Zammy

  • *******
  • Viestejä: 1 457
  • This is not here.
Vs: Nastolan Rautalankafestarit 2019
« Vastaus #7 : 04.07.2019 / 08:59:46 »
Olisipa hauska kuulla, mitä sellaista sattui vuoden 2005 Nastolageimeissä, joka sai Zammyn laittamaan tapahtuman totaaliseen boikottiin.  Olin nääs itsekin paikalla silloin, enkä muista mitään erityisen negatiivista tapahtuneen, ainakaan yleisön näkökulmasta karsottuna.

No ei se mikään salaisuus ole, olen tainnut siitä joskus avautuakin - ja kyse oli nimenomaan soittajanäkökulmasta.
Ei mitään ennakkoinfoa mistään, pelkästään soittoaikataulu tuli etukäteen. Kun mentiin paikalle, ei ketään järjestävän seuran puolesta ottamassa vastaan/kertomassa mitä/missä/kenen kamoilla/sapuska-tai edes kaffetikettiä. Osa tietysti pikkujuttuja, mutta kyllähän se aika kummalliselta touhulta vaikutti. No, sitten ilta meni kuten niin monena vuonna on saanut lukea; oltiin viimeisenä esiintyjälistassa, ja ei ollut aavistusta siitä, miten sekunnintarkka lopetusaika on koko tapahtuman osalta...suunnilleen jokainen bändi veti encoren verran yli oman aikansa; pönötät päivän ja lopuksi meille jäi vajaat parikymmentä minuuttia aikaa 'settiin' ja suunnilleen sähköt poikki kesken biisin, kun kello tuli kohtaan 'festivaali loppui'. Kilsakorvauksilla tehtiin keikka, sitäkin maksajaa sai sitten etsiä hyvän tovin.

Tuli hyvä oppitunti siitä, miten tapahtumia ei ainakaan tule soittajanäkökulmasta katsoen järjestää. MUTTA hyvä silti, että tämä Nastolan festari on pitänyt sijansa, ja varmasti nykyisellään homma toimii paremmin joka kantilta.

SamiKoo
Kun pyöräilee jalkakäytävällä, ei tarvitse katua.

Tami

  • *****
  • Viestejä: 526
    • Youtuubissa
Vs: Nastolan Rautalankafestarit 2019
« Vastaus #8 : 04.07.2019 / 09:57:32 »
...... mutta ehkäpä Nastolassakin on jo pitkään ollut oivallettuna se, ettei kukaan jaksa kuunnella puritaanilankaa surffinkaan kera 12 tuntia putkeen. Tai ainakaan maksaa kymppejä siitä ilosta. Sellaiset kekkerit ovat aika isolla prosentilla kääntyneet soittajien keskeisiksi kokoontumisajoiksi, ja hyytyneet yksi toisensa jälkeen kävijöiden puutteeseen...
Näin se on, ja omaan makuun hyvä niin. Melko puuduttavaa on kuunnella instrua muutamaa biisiä pidempään... ja mitä se rautalanka nyt sitten ikinä tarkoittaakaan. Mä luulen myös, että pelkän instrun kekkerit menisi siihen, että soittajat vertailee kaikujaan siellä lavalla ja soittelevat samat biisit siten kuin ne on aina soitettu. Virkistykseksi tarvisin ainakin itse Luostarin kaltaisia soitannollisia virtuooseja ja oivaltajia....

No Väino Peltonen tuuppaa onneksi videota youtubeen, joten saan oman annoksen täytettyä.
https://www.youtube.com/user/Juhani4ify


Erityismaininta Autoradion Janille: Liekö ensimmäinen Kemper (mikä kaiku sulla oli...  ;D ) Nastolassa  :o Soundit ja soitto kuitenkin eturivin puuhaa!!
« Viimeksi muokattu: 04.07.2019 / 11:16:51 kirjoittanut Tami »
En ole kynekolooki, mutta voinhan minä vilkaista....
https://www.youtube.com/channel/UCdH6AGKliFcmkaXpRFemGfQ

Rautalankaa-YES!

  • **********
  • Viestejä: 9 055
Vs: Nastolan Rautalankafestarit 2019
« Vastaus #9 : 04.07.2019 / 10:51:27 »
a
No ei se mikään salaisuus ole, olen tainnut siitä joskus avautuakin - ja kyse oli nimenomaan soittajanäkökulmasta.
Ei mitään ennakkoinfoa mistään, pelkästään soittoaikataulu tuli etukäteen. Kun mentiin paikalle, ei ketään järjestävän seuran puolesta ottamassa vastaan/kertomassa mitä/missä/kenen kamoilla/sapuska-tai edes kaffetikettiä. Osa tietysti pikkujuttuja, mutta kyllähän se aika kummalliselta touhulta vaikutti...Kilsakorvauksilla tehtiin keikka, sitäkin maksajaa sai sitten etsiä hyvän tovin...

Tuopa jossain määrin selittääkin ihmetystäni siitä, että monet nimekkäämmät laatubändit on nähty/kuultu Nastolassa vain kerran. Toivoa tietysti sopii, että systeemiä olisi kehitetty bändien kannalta parempaan suuntaan, mutta enpä sen puolesta vetoa löisi - ainakaan jos tapahtuman päättäjät ovat samoja. Kertomasi sopii hyvin täydentämään minunkin yleisökokemukseeni perustuvaa kokokonaiskuvaa. -Tapahtumaa vaivaava informaation puute laajemmassakin mielessä on ainakin aikaisemmin ollut merkillepantavaa ainakin kauempaa tulleiden näkökulmasta.

Muokka:  Innolla odotan Väinö Peltosen taltiointeja Nastola 2019-tapahtumasta ja aivan erityisesti Autoradion osuutta siitä ;).
« Viimeksi muokattu: 04.07.2019 / 10:56:40 kirjoittanut Rautalankaa-YES! »
- musiikin maailma on suuri ja avara -

PS

  • *******
  • Viestejä: 1 208
  • puuhastelija
    • Harrastuksia..
Vs: Nastolan Rautalankafestarit 2019
« Vastaus #10 : 04.07.2019 / 11:28:08 »


Muokka:  Innolla odotan Väinö Peltosen taltiointeja Nastola 2019-tapahtumasta ja aivan erityisesti Autoradion osuutta siitä ;).
Se on jo juutuubissa. Oli jo ainakin eilen, kun vilkaisin.


EDIT: onpa tullut muutama lisääkin.
The Mantsuriasta en kyllä tuntenut nyt muita kuin Maneruksen Jukan, hiukan kokoonpano vaihtunut viime näkemältä.
« Viimeksi muokattu: 04.07.2019 / 11:34:47 kirjoittanut PS »

Hanutaas

  • *
  • Viestejä: 27
Vs: Nastolan Rautalankafestarit 2019
« Vastaus #11 : 04.07.2019 / 12:57:25 »
Samat henkilöt siellä bändien kanssa touhuaa, kun aina ennenkin. Ja heidän makunsa ei kohtaa omaani ja hommaavat oman makunsa mukaiset bändit. Muutenkin samaa porukka pyörii järjestelyissä. Toivottavasti pian alkaisi jotenkin uudistua tai loppuu koko homma. Paikkana Taarasti on minusta oikein kiva ja nykyään katettu katsomokin. Menestyvän festarin tietää siitä, että bändit haluavat sinne esiintymään. Siksi ei riitä, että yleisö viihtyy.... Tällä kertaa kellokuri toimi muuten aika moiteetta.

jnousia5

  • *
  • Viestejä: 48
    • http://www.bailubandiautoradio.com/
Vs: Nastolan Rautalankafestarit 2019
« Vastaus #12 : 04.07.2019 / 17:23:54 »
Kiitos!
Juu Kemperillä mentiin, kaiku ja muut efektit tuli kaivettua nyt ihan Kemperistä suoraan.
Tuonne en viitsinyt isoa kattausta ottaa nopeiden vaihjoten vuoksi, mutta onneksi pienemmälläkin kattauksella selvittiin :D


Erityismaininta Autoradion Janille: Liekö ensimmäinen Kemper (mikä kaiku sulla oli...  ;D ) Nastolassa  :o Soundit ja soitto kuitenkin eturivin puuhaa!!
[/quote]

Rautalankaa-YES!

  • **********
  • Viestejä: 9 055
Vs: Nastolan Rautalankafestarit 2019
« Vastaus #13 : 06.07.2019 / 12:58:45 »


Muokka:  Innolla odotan Väinö Peltosen taltiointeja Nastola 2019-tapahtumasta ja aivan erityisesti Autoradion osuutta siitä ;).
Se on jo juutuubissa. Oli jo ainakin eilen, kun vilkaisin.

Kiitos, PS :-*  Eilinen olikin sitten minulle Nastola-päivä - suuret kiitokset Väinö Peltolalle ;).

Kävin läpi Nastolan koko tämänkesäisen tarjonnan - siis kaikki bandit - ja sitten jatkoin aikaisempina kesinä esiintyneisiin lempparibandeihini. Täytyy tunnustaa, ettei kesän 2019 musiikillinen anti sytyttänyt. Kuuntelin kokonaan  etukäteen maistajaisten perusteella kiinnostavan Autoradion osuuden sekä Vincentsien osuuden. Muuten napsien saundi- ja kuulotuntumaa  sieltä täältä tai pelkästään pikaisesti raapaisten.

Etukäteen innolla odottamani Autoradio oli omituisen pliisu ja heiveröinen, johtui ehkä siitä että olivat tyytyneet ottamaan mukaan "kevyemmän keikkakaluston". Sehän kostautui heti ja tottakai kuului saundissa, vaikka kitaristi oli taitava ja bandi mielestäni soitti täsmällisesti yhteen ja vieläpä samaa biisiä 😉

Marko Haavisto & Poutahaukat oli sekin mielestäni yllättävän tasapaksu ja pliisu, jos vertaan aikaisempiin livekuuntelukokemuksiin ja levytyksiin. Jäin kaipaamaan Saarion räväkämmän rocksaundin ja  pehmeämmän,  lyyrisemmän ja maalailevan Telilän vuorosooloilua, joka minusta oli aikaisempina vuosina suorastaan  sukat lattiaan naulaavaa vuoropuhelua. Oli Poutahaukoille  suuri menetys, kun menettivät Telilän Kulkukoirille, jossa Telilän tasavertaiseksi vuorottelupariksi löytyi niininkään räväkällä rock-otteella soittava Seppo "Kala" Alajoki.

Olisi kyllä harmittanut, jos olisi näin pitkästä matkasta vaivautunut paikalle. Jos asuisin paikkakunnalla, niin tokihan menisin kuuntelemaan sentään elävää musiikkia, mutta siihen se anti sitten jäikin. Yleisö näemmä viihtyi ja ilmeisesti sai täyden vastineen rahoilleen ja sehän on sentään pääasia.



- musiikin maailma on suuri ja avara -

Apache

  • *****
  • Viestejä: 667
Vs: Nastolan Rautalankafestarit 2019
« Vastaus #14 : 07.07.2019 / 12:19:07 »
Jossakin aikaisemmassa postauksessani lupasin tulla Nastolaan, kun tämä vokalisti + bändi esiintyvät siellä:
https://www.youtube.com/watch?v=NvlkyJ-wLXc

Se ei nyt enää ole realistinen vaihtoehto, joten tyydyn katselemaan pätkiä Väinö Peltosen hyvin kuvatuista esityksistä. Etenkin kuvakulmien vaihtelu piristää keskinkertaistenkin bändien soittoa kummasti.  :) Olen katsonut lyhyitä tai pitkiä katkelmia kaiketi noin kuuden tai seitsemän porukan esityksistä, en kaikkia bändejä.

Eniten omia korviani on miellyttänyt Autoradio ja Buona Sera. — On muuten aika harvinaista, että Nastolassa soittava bändi olisi suunnitellut ja harjoitellut musiikkikorvaa miellyttävän, tarkan lopun kappaleisiinsa. Tämä on yksi seikka, joka erottaa huippukyvyt keskinkertaisista. Kuunnelkaapa vaikkapa Shadowsin esiyksiä. Yksikään ei pääty epämääräiseen rumpujen takomiseen miten sattuu ja kitaroiden epämääräiseen vingutukseen. Kaikki on tarkkaan harkittu ja harjoiteltu, jokaista rummunlyöntiä ja säveltä myöten.

Toinen jyvät akanoista selvästi erottava asia on basisti. Ilmeisesti musiikkikärpäsen purressa varhaisessa teini-iässä bassokitara ei ole ensimmäisenä mielen tuleva instrumentti. Hyviä basisteja on tämän seurauksena vähän, ja erinomaisia ei juuri lainkaan. Niinpä Nastolassakaan ei juuri esiinny basisteja, jotka saisivat soitollaan svengiä aikaan. Soitto on useimmiten mielikuvituksetonta ja ilmeetöntä, ja joissakin tapauksissa sitä ei ymmärrettävistä syistä kuule juuri lainkaan.

Noudatan kuitenkin muutama vuosikymmen sitten Markku Veijalaisen Levyraadissa lausumaa arviointia, kun arvosteltavana oli jonkin rautalankabändin esitys. Hän sanoi tietävänsä, miten paljon aikaa bändeiltä on kulunut ja miten paljon hikeä ne ovat vuodattaneet musiikkinsa parissa. Tästä syystä hän antoi arvosteltavalle esitykselle pari pykälää korkeamman arvosanan kuin se ehkä muuten olisi ansainnut.

Minä teen samoin. Kiitos soitosta!
"I have travelled the world through my ability to play three chords." - Bruce Welch