Kirjoittaja Aihe: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta  (Luettu 89392 kertaa)

Apache

  • *****
  • Viestejä: 667
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #15 : 22.01.2008 / 16:11:42 »
tätä musikaalisuustermiä kun viljet niin osaisitko märitellä sitä ? Musiikkihan on vaan tapa esittää erikorkusia ääniä korvia miellyttävällä tavalla. Molemmat opitaan, miten ne esitetään ja mitä korvat tykkäävät kuulla / eli ovat tottuneet kuulemaan. Toiset oppii nopeaan ja toiset hitaasti. Työmäärästä ja oppimisnopeudesta riippuen.

Ja kuka genren ns eturivin soittajista on umpimusikaalinen ? Ketkä ei ollenkaan ?
En ole keksinyt termiä "musikaalisuus". Se on sanakirjoissa, josta voit hakea paremman määritelmän kuin minä kykenen antamaan. Olen sitä mieltä, että kaikki muusikot ja laulajat eivät ole yhtä musikaalisia; musikaalisuuden määrässä on mielestäni eroja. Lisäksi olen sitä mieltä, että kaikki eivät kovalla harjoittelullakaan kehity erinomaisiksi tai edes hyviksi muusikoiksi tai laulajiksi. Mutta tästä saa toki olla eri mieltä, en ole haastamassa riitaa kenenkään mielipiteiden kanssa.

En mielelläni haluaisi erityisesti moittia ketään, mutta sanotaan nyt sitten vaikka, että The Strangersin Jussi Itkosta en noteeraa kitaristina kovin korkealle. Samaan aikaan soittanut Henrik Granö on mielestäni ihan eri sarjassa. En ole missään koskaan sanonut, että joku ei olisi ollenkaan musikaalinen, joten jätän viimeisen kysymyksesi vastausta vaille. Ovathan kaikki ihmiset "pitkiäkin"  -  jopa 130-senttiset ovat 130 senttiä pitkiä. Varmasti kaikissa on musikaalisuuttakin jonkin verran.
"I have travelled the world through my ability to play three chords." - Bruce Welch

Albert

  • Vieras
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #16 : 22.01.2008 / 17:18:46 »
Hyvä,

ei minua oikeastaan kiinnosta pätkääkään mikä musikaalisuuden tieteellinen määritelmä on, halusin vaan tarkistaa mitä sinä sillä tarkoitat. Me kaikki kun käsitetään asiat aina vähän eri tavalla.

Turhan monet vaan monesti tuomitsee musikaalittomaksi tms sellaiset jotka ovat vielä vaiheessa ihan perustekniikan kanssa. Se on hirmuinen määrä töitä mikä sen eteen (ja ylläpitoon) on ensin tehtävä ennekuin voidaan käydä asiaan.

Ja minä arvostan ja tykkään eniten just siitä että yritetään täysillä, rinta rottingilla, aidoilla saundeilla ja remumaisilla tempoilla. En tykkää ollenkaan pilkuntarkasta näperryksestä. Tai umpimusikaalisesta oopperasta.  ;)


Onhan (?) se niin että suomalaiset korvat ja päät totutettiin kuulemaan rautalanka nauhakaiulla soitettuna emman ja m-beatin avulla 60-luvulla. Sitä saa kulkea suomea ympäri aika kauan hakkaamassa vaikka putkireverbbi-halolla yleisöä päähän ennenkuin ihmiset ja radiolistaajat uskoo että eiku noihan se juttu onkin..

...jota toivottavasti ei koskaan tapahdu, vaikka onhan näitä muitakin kieroutumisoireita jo olemassa ja aika pahana. Radio sylkee pikkunättiä digibeattia rautalanka -nimen alla koko ajan ja Agents on vääntänyt rautalangan jatsin puolelle. Pahalle näyttää.

"soita meille jotain rautalankaa, vaikka se agentsin jokeri -biisi" >:( - sanoi mulle kerran 30-40v vieraat.. jos olisin vähänkään tulisempi tyyppi olisin heittäny ne pellolle.

lissu

  • *********
  • Viestejä: 2 296
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #17 : 23.01.2008 / 10:01:33 »
Meikäläinen on kasvanut rautalankaa kuuntelevien isoveljien imussa ja Emma tais olla eka, joka jäi tuonne takaraivoon :D Kun viistoista kesäsenä sain Shadowsien kasetin kynsiini, niin se sitten soitettiinkin kerralla ihan puhki (ei niissä kaseteissa kauan siihen mennytkään) ;) ;)
Paljon tinasit, paljon pilasit, viimein kolvisi kylmeni.


tortuffe-the wonder dog

  • Vieras
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #18 : 23.01.2008 / 22:11:00 »
Tuo alkuvuosien energia ja häpeilemättömyys on just se juttu. Siellä oli tosi hienoja saundeja. Ja sovituksissa oikaistiin kaikki mahdollinen, ja joskus jopa vähän päälle.Raakaa twangia. Ne 16 vuotiaat jätkät soitti paljon miehekkäämmin kun suurin osa tämän päivän konsensus rautalangan vääntäjistä. Tästä on tullut tälläinen keski ikäisten jätkien radio amatööri genre,jossa höpistään jostain kompuroista ja purkeista enemmän kuin itse musasta.  :(

Silloin vedettiin niillä mitä nurkista löytyi, ja asenteella!. Tällaista soittamisen hulabaloo meininkiä onneksi sentään nyky bändeistäkin joillain on. Esim. The Charadesin Moberg paiskoo kannujaan hihat käärittyinä eikä välitä hevon kuustakaan tempoista, tarkoista filleistä, ym. Pysykööt perässä ken pystyy!. Kitaristit on tän päivän ryhmissä kyllä aika tyhjä käynnillä, mutta  esim.The Aftonsien kaverilla on tartunta pintaa touhussaan.
Eikä tässä nyt ole tarkoitus ketään sen kummemmin arvostella suuntaan taikka toiseen, mutta heitinpä nyt pari esimerkkiä niistä ketkä tämän päivän rautalangan vääntäjistä tekee vaikutuksen.
Mutta jotainhan tässä on pielessä(muuallakin kuin omassa päässä...) kun niillä alkuaikojen jätkillä lähes kaikilla homma toimi!.

Tämä on erittäin yleinen mielipide kaikissa musiikin (ja muunkin harrasteiden) alalajeissa. Luetpa sitten mitä musafoorumia tahansa. Eli orkkisversiot ja kokoonpanot ovat yleensä niitä, joissa sanotaan olevan asennetta, ja että kaikki toimii, ja että muut homman jatkajat ovat sitten noita keski-ikäisiä radioamatöörejä, joilla ei ole asenne kohdallaan. Jos vaikka bluesista puhutaan, niin annas olla että ainoita ja oikeita fiiliksiä löytyy vaan jonkun heinähatun vahingossa Mississipin pusikossa savikiekolle tallentamasta kappaleesta. Jos erehdyt arvostamaan jotain myöhäisempää tästä savikiekosta inspiroituneen artistin versiota, niin et ymmärrä oikeasta bluesista pa5kan vertaa. Voi voi.

Tässä on pieni ristiriita. Jos siis haluaisi, että homma toimisi ja voisi nauttia arvostusta niin pitäisi keksiä jotain ihan uutta, ottaa kenties nurkista joitain pikkubudjetin instrumentteja ja keksiä jotain UUTTA. Mutta mutta, eihän se silloin olisi rautalankaa ainakaan tämän foorumin mielestä. Koska rautalanka on perinnemusiikkia, johon pätevät erityisen tarkat säännöt, että mitä soittimia bändissä saa olla ja miten sitä soitetaan. Eli jos haluaa soittaa rautalankaa, on soitettava perinnemusiikkia ja sehän tarkoittaa, että imitoidaan radioamatöörin ottein alkuvuosien kuninkaita. Nousepa kuule itse lauteille yleisön eteen itse 14-vuotiaana puukässyssä kyhäämälläsi kitaralla ja jollain 25 euron T-kaupan vahvistimella. Siinähän olis sitä orkkismeininkiä. Eikö vain. (Jos olet tämän tehnyt ja olet yksi alkuaikojen pioneereista, niin hatunnosto sinulle!)

HUOMIO: arvostan myös erittäin suuresti rautalangan pioneereja. Erittäin paljon. Eli en siis arvostele tippaakaan heidän asemaansa tämän musiikkityylin luojina ja vaikuttajina.

Mutta jotta tätä musiikkityyliä voisi kuulla livenä vielä tänäänkin, niin eiköhän anneta myös tunnustusta taitaville ja temposta ja saundista tarkoille muusikoille, vaikka he soittavatkin tätä musiikkia monen tuhannen euron instrumenteilla hyvän äänentoistolaitteiston kautta.

Noh, minähän annoin tunnustusta kahdellen tämän päivän muusikolle. Mutta tähän tää maailma on mennyt. Kohta varmaan Finlanders levyttää Sex Pistolsia suomeksi.Rautalanka saundeilla toki.Kaikki pitäisi hyväksyä, ja kaikkea pitäis digata jees jees meiningillä. Mutta kun ei niin ei.

Arvostus?. Se että saa hemmetisti keikkaa?rahaa?naisia?,ylitsepääsemättömän kitaristi-velho sankari viitan?.
Mies joka ei vain toteuttanut rautalankaa, vaan hän mullisti sen!. Näin se olisi pitänyt tehdä jo 45 vuotta sitten!. E.P yritti mullistusta 80-luvulla, mutta ei. Nyt tuli stailattu digi-paavo, messias joka näytti uuden valon pimeydessä vaeltaville puritaaneille.

Uutta?. Mitä ihmeen uutta. Oletteko koskaan nähneet ison 70-lukuisen muskeli Dodgen kone huoneessa viisipyttyistä Volkkarin diesel konetta. Minä olen. Kuten myös vanhan Voxin eteen kytketyn digi härpäkän.
En pitänyt kummastakaan näkemästäni,tahi kuulemastani,enkä tule koskaan pitämään.

Jokainen saa tehdä oman juttunsa niin laitteiden/kaupallisuuden/stailin/biisien/radion soittolistojen/kaikenlaisten humppa kompromissien ym,ym kera niin kuin huvittaa. Minulla on oma tiukka "raatini" jonka läpi on ihan turha(ainakaan rautalankana) työntää kaiken maailman mössöä. Olen oikealla tiellä
(itseni kanssa), ja jatkan sillä hamaan loppuun saakka!

ps. echo66, etkös ole itse useampaankin otteeseen maininnut foorumilla diggaavasi punkkia?. Musiikkia joka ensimmäisenä tyylilajina antoi mahdollisuuden päästä maailman kuuluisuuteen täysin  ilman minkäänlaisia soitto tai laulu taitoja!. Eli musiikkina jonka energia,palava into,visuaalisuus ja radikaali asenne luutuneita konservatiivisia arvoja vastaan teki siitä niin suositun(kas kummaa,eikös nämä määreet päde juuri pioneeri rautalankaan...). Unohtamatta tietenkään hyviä biisejä. Vai liekö punkistakin kelpaa vain enää sen kaupallistunut markkinamiesten luoma Sokoksen levyhyllyistä löytyvä teini "äiti anna rahat tohon levyyn ja T-paitaan" punk???? >:(

Apache

  • *****
  • Viestejä: 667
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #19 : 14.02.2008 / 16:47:11 »
Kaikkea ei aina suunniteltu kauhean tarkasti. Hank Marvin kertoo seuraavaa Rytmi-lehdessä 7/2004:

"Flingel Bunt on kappaleena muuten vahinko. Kerran levytyssessiossa oli tauko, ja soittelin dä-dä-tsuk-dä-dä-dä-dä ja Brian Bennett alkoi soittaa mukana, sitten John Rostill, ja siinä oli hyvä tunnelma, vaikka soitimme 12 tahdin perusbluesia. Kun lopetimme, sovitimme ja harjoittelimme sen ja sen jälkeen sille piti keksiä nimi. Näin yleensä tapahtui, kuten kappaleissa Stars Fell on Stockton ja Tales of a Traggy Tramline. Sävellys tuli ensin ja koetimme keksiä jotakin hieman erilaista. Flingel Buntille halusimme erilaisen nimen, jotta ihmiset puhuisivat siitä ja kiinnostus kappaleeseen heräisi  -  ja niin tapahtuikin."

The Rise And Fall Of Flingel Buntista on sittemmin tullut Varjojen vakionumero konsertteihin, ja kaikkihan me muistamme miten Hank mainitsi sen mielikappaleekseen eräässä lehtihaastattelussa Suomen konsertin yhteydessä vuonna 1964. Tosin hän totesi, että mielikappale muuttuu vuosien mukana kun tulee uusia levytyksiä.

Jopa The Ventures on levyttänyt tuon vahingossa syntyneen kappaleen, joten ovat hekin englantilaista rautalankaa jossakin kuulleet, vaikka eivät olekaan koskaan Englannissa esiintyneet.
"I have travelled the world through my ability to play three chords." - Bruce Welch

Apache

  • *****
  • Viestejä: 667
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #20 : 20.02.2008 / 15:35:09 »
Pieni lainaus Esko Lehtosen Suomalaisen rockin tietosanakirjasta:

"Helsinkiläinen The Strangers oli ensimmäinen huomattava ja menestynyt rautalankabändi Suomessa. Yhtyeen juuret juontavat alkuvuoteen 1960, jolloin Jorma Tuominen piti koulussa esitelmän kitarasta ja pyysi samalla luokalla ollutta Jussi Itkosta soittamaan kanssaan jutun päätteeksi. Pojat soittivat luokassa pari biisiä, ja kaikki olivat haltioissaan, joten he innostuivat jatkamaan ja hommasivat halvat sähkökitarat, joita soittivat radion kautta. He rakensivat ison kaapin ja piilottivat radion sen sisään. Vaikutus oli valtava: teinibailuissa jengi tuli sanomaan,että soittakaa hiljempaa, päähän tässä halkeaa! Näihin aikoihin kaverit onnistuivat saamaan käsiinsä erään Cliff Richardin EP:n ja sitä kuunneltuaan tulivat siihen tulokseen, että levyllä oli basso mukana. Itkonen tiedusteli asiaa eräästä soitinliikkeestä, josta kerrottiin, että kyseessä on bassokitara, jollaisia ei Suomesta löydy, mutta tilata sellaisen toki voisi. Kaverit pistivät tilauksen vetämään ja saivat Höfnerin viulubasson, jota tuli soittamaan samassa talossa asunut Matti Valtonen. Hän ei aikaisemmin ollut soittanut.

Shadowsien Apachen kuultuaan Itkonen kiinnostui levyn erikoisesta kitarasaundista. Hän kysyi asiaa Herbert Katzilta, joka tiesi, että tuo saundi oli saatu aikaan kaikulaitteella, jollaista ei Suomessa ollut vielä kenelläkään. Itkonen tunsi erään insinöörin, joka rakensi hänelle kaikulaitteen vanhasta nauhurista. Hieman myöhemmin kaverit huomasivat tarvitsevansa vielä rumpalin. Joku tiesi Antero Päiväläisen omistavan rummut, joten hänet pyydettiin bändiin. Päiväläinen oli aikaisemmin soittanut koululaisbändeissä jazziakin tavallisen tanssimusiikin ohella."

Joitakin pieniä asiavirheitä Lehtosen kirjassa on. Siinä esimerkiksi kerrotaan, että Itkonen olisi muka itse soittanut Kolmen kitaran jammausosan myöhemmin varsinaisen levytyksen jälkeen. Tosiasiassahan tuon kohdan soitti basisti Kari Bergström.

Hieman hupaisalta kuulostaa myös sanavalinta "onnistuivat saamaan käsiinsä". Kyllä Cliff Richardin levyjä oli kaupat pullollaan vuonna 1960; ei niiden löytäminen mitään "onnistumista" vaatinut!
"I have travelled the world through my ability to play three chords." - Bruce Welch

Apache

  • *****
  • Viestejä: 667
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #21 : 26.03.2008 / 16:50:10 »
Lontoon Sohossa sijainnut 2i's-kahvila oli 50-luvulla brittiläisen nuorisomusiikin kehto. Paikassa ei myyty alkoholia, että sitä voitiin pitää auki myöhään aamuyöhön asti. Bruce Welch kuvaa kahvilaa kirjassaan A Life In The Shadows seuraavasti:

"Mutta kaikkein kuuluisin kahvila, se joka toi brittiläisen rockin kartalle, oli 2i's. Se ei tarvinnut mitään erikoistemppuja houkutellakseen väkeä. Pelkän maineensa avulla se veti tuvan täyteen ilta illan jälkeen.

Se oli vaatimattoman näköinen paikka ja näytti ulkoa aivan tavalliselta pikaruokalalta. Sisustuksessa ei ollut mitään erikoista lukuun ottamatta valtavan suurta kiiltelevää jukeboksia, joka oli sijoitettu strategisesti ikkunaan lähelle sisäänkäyntiä. Yksinkertainen neonkyltti oven päällä julisti: MAAILMANKUULU 2I'S-KAHVILA, TÄHTIEN KOTI.

Mutta tanssiminen ja kaikki jännittävät asiat tapahtuivat pienen pienessä alakerrassa, jossa paikkaan mahtuvat 200 hikoilevaa vartaloa tanssivat mukaansatempaavan rockmusiikin tahdissa yhteen litistyneinä kuin sardiinit. Se oli pikkuriikkinen, kooltaan korkeintaan 3 kertaa 9 metriä, ja kun se oli täpötäynnä, koko paikka tuntui sykkivän. Jet Harris kutsui sitä "Calcutan mustaksi aukoksi". Kuvaus oli hyvin osuva. Kellarin sisustuksesta oli vastuussa uraansa aloitteleva nuori lauluntekijä ja pesulaudan soittaja nimeltä Lionel Bart, joka oli maalannut kaksi isoa silmää yhdelle seinälle. Ne tuijottivat väkeä näkemättä mitään. Hän oli paikan kanta-asiakas, aito boheemi, joka pukeutui karkeasta villakankaasta tehtyyn takkiin ja nyörisandaaleihin.

Päästäkseen alakertaan asiakkaiden oli laskeuduttava kapeita portaita ja käännyttävä portaiden juurella oikealle kapeaan huoneeseen, jossa oli oikealla pieni esiintymislava vastapäätä toisia erittäin jyrkkiä katutasolle johtavia portaita. Huoneen perällä oli Coca-Cola-automaatti ja toinen automaatti, josta sai appelsiinimehua. Ilmastointia ei ollut; kaksi läppäikkunaa avattiin kadulle, jotta ilmaa pääsi sisään.

Paikan oli alun perin omistanut kolme iranilaista  -  Irani-veljekset  -  jotka antoivat sille nimeksi 3i's. Siitä tuli 2i's, kun yksi veljeksistä erosi yrityksestä. Se ei menestynyt hyvin, ja huhtikuussa 1956 kaksi australialaista painijaa (Ray Hunter ja Paul Lincoln) ryhtyi pitämään sitä. He asennuttivat jukeboksin ja aloittivat iltaisin skiffle-istunnot yrittäen saada paikkaan uutta eloa. Muutaman alkukuukauden ajan musiikki oli ilmaista. Sitten tuli Tommy Steele ja mullisti kaiken. Bermondseylaispojan menestys toi 2i's'ille rajattomasti mainetta. Se pääsi sanoma- ja aikakauslehtiin ja BBC jopa televisioi Six Five Special-ohjelmansa suorana sen ahtaasta kellarista."
"I have travelled the world through my ability to play three chords." - Bruce Welch

Apache

  • *****
  • Viestejä: 667
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #22 : 14.04.2008 / 18:26:39 »
Yksi parhaista unholaan painuneista Cliff Richardin lp-levyistä 60-luvulta on Me And My Shadows. Kuten albumin nimestäkin ilmenee, säestyksestä vastaa The Shadows  -  ja yksinomaan he. Mukana ei ole yhtään enkelikuoroa eikä jousiorkesteria. Jotkut kappaleet ovat Varjojen itsensä säveltämiä, kuten Hank Marvinin erinomainen She's Gone. Evergreen Tree puolestaan on sikäli erikoinen laulu, että Hank ei soita lainkaan kitaraa sillä. Hän soittaa huuliharppua, ja erinomaisen hyvin.

On tietysti ihan ymmärrettävää, että albumi on päässyt unohtumaan. Se ei sisällä kai yhtään singlenä julkaistua hittiä, vaikka muutamassa olisi kyllä ollut hittiainesta. Koska radioasemat keskittyvät soittamaan kaikenlaisia 20 Top Hits -kokoelma-cd:itä, tältä levyltä ei koskaan kuule radiosta mitään. Äänitys on tehty stereona ja sointi on erinomainen.

Tämä vain vihjeeksi mahdollisille Cliff-faneille. Itsekin kuuntelen häntä Varjojen yhteydessä oikein mielelläni, vaikka miehen muu tuotanto onkin jäänyt ostamatta.
"I have travelled the world through my ability to play three chords." - Bruce Welch

Apache

  • *****
  • Viestejä: 667
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #23 : 30.05.2008 / 11:21:31 »
Suomalainen 60-luvun alun rautalankamusiikki oli monien soittajien mielestä omalla tavallaan kapinallista. Muun muassa Jussi Itkonen (The Strangers) on näin sanonut radiohaastattelussa. Näin varmaankin olikin. Kapinoinnin merkiksi riitti se, että soitettiin erittäin kovaa ja jopa se, että "pilattiin"  -  ainakin joidenkin kuulijoiden mielestä  -  vanhoille ihmisille tutuiksi tulleita sävelmiä sähkökitaroilla.

En tiedä oliko merkki kapinoinnista vaiko vain pelkästä ilkikurisuudesta se, että The Strangers soitti muutaman tahdin Neuvostoliiton kansallislaulua kesken jotakin kappalettaan. En kuollaksenikaan muista mikä sävelmä "tärveltiin" Suuren Ja Mahtavan kansallislaululla! Varmasti aika moni kuulijoista ei ehtinyt kiinnittää asiaan mitään huomiota.

Periaatteessahan yhtyeet yrittivät soittaa mahdollisimman puhtaasti, eikä edes soolokitaran ääni saanut missään tapauksessa särkyä. Usein myös pukeuduttiin niin tyylikkäästi kuin kukkaro salli, sillä kaikkien esikuva The Shadowshan esiintyi kovin juhlavissa asuissa. Nämä seikat eivät vaikuta kovin kapinallisilta, pikemminkin erittäin konventionaalisilta.

Puhtaasti soittamisella ja laulamisella -  tai ainakin sen tavoittelemisella  -  oli pitkät perinteet. Kaupallisia radioasemia ei ollut, ja vielä 50-luvun lopulla Yleisradio julisti soittokieltoon kappaleen, jossa suomalainen laulaja äänsi ranskankielisen sanan väärin. Jos Yleisradio ei suostunut soittamaan jotakin levyä, se tiesi kaupallista katastrofia levymyynnin jäädessä olemattomaksi.

Vähitellen ajat ja tavat muuttuivat. Yleisradion toimittajat saivat itse päättää mitä soittivat ja levy-yhtiötkin oivalsivat, että tärkeintä yhtiön kannalta ei ollut musiikin puhtaus ja virheettömyys, vaan se, että levyjä myytiin. Tässä vaiheessa rautalankamusiikki tosin oli siirtynyt täysin taka-alalle noustakseen taas uuteen kukoistukseen myöhemmin.
"I have travelled the world through my ability to play three chords." - Bruce Welch

Apache

  • *****
  • Viestejä: 667
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #24 : 25.08.2008 / 16:19:20 »
Bruce Welch kirjoittaa Apachen synnystä seuraavaan tapaan kirjassaan A Life in The Shadows:

Jerry Lordan oli ystävällinen tyyppi, kun hänet oppi tuntemaan, ja vietimme tuntikausia yhdessä rupatellen, kun hänellä ei ollut sävellyshommia. Kerroimme hänelle, että olimme olleet kovin pettyneitä, kun kolmas singlemme Saturday Dance ei ollut menestynyt, ja mainitsimme ohimennen, että etsimme kaiken aikaa uutta materiaalia levytettäväksi.

Jerry havahtui. "Minulla saattaisi olla jotakin teille," hän sanoi Hankille ja ryhtyi hyräilemään kovalla äänellä melodiaa säestäen itseään ukulelella. "Bert Weedon levytti sen noin vuosi sitten LP:lle," hän lisäsi viitaten melodiaan, jota hän yritti soittaa. "Mutta sitä ei ole julkaistu vielä, enkä oikein usko, että Bert aikoo lainkaan käyttää sitä."

Hän jatkoi soittamista. Vaikka Jerryn kappale soitettiin niin viimeistelemättömässä muodossa, tajusimme, että siinä oli valtavasti potentiaalia. Se oli instrumentaalinumero, erittäin helposti korvaan jäävä, ja jotenkin oudon ilmava. Se poikkesi täysin kaikesta markkinoilla sillä hetkellä soivasta musiikista. Heti kun hän lakkasi hyräilemästä, Hank ja minä kiiruhdimme kysymään saisimmeko levyttää sen. Se oli loistava kappale.

"Mikä sen nimi on?" minä kysyin. Jerry nosti katseensa soittimestaan ja hymyili: "Apache."

(Tässä tarinan alkuosa. Jatkoa jossakin sopivassa yhteydessä.)
"I have travelled the world through my ability to play three chords." - Bruce Welch

Apache

  • *****
  • Viestejä: 667
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #25 : 09.09.2008 / 10:35:53 »
"Norrie Paramor oli jo valinnut Shadowsin seuraavan singlen ennen kuin soitimme Apachen hänelle. Hänkin piti Jerry Lordanin kappaletta erinomaisena, mutta hän halusi meidän levyttävän instrumentaaliversion vanhasta solttujen yhteislaulusta nimeltä Quartermaster's Stores, jonka kaupalliseen arvoon hän uskoi siksi, että melodia oli kaikille tuttu. Emme tienneet tuolloin, että Norrien veli Alan oli juuri perustanut kustannusyhtiön Lorna Music, joka kustansi kyseisen numeron.

Meidänkin mielestämme kappaleen levyttämisessä oli järkeä, olihan se korvaan jäävä melodia. Olimme kovin nuoria emmekä tienneet mitään tekijänoikeuksista. Emme tienneet, että koska Quartermaster's Stores oli kansansävelmä, sillä ei ollut takijänoikeusrajoituksia, joten kuka tahansa saattoi sovittaa sen uudelleen, lisätä nimensä levyetikettiin ja kerätä rojaltit itselleen. Niinpä Norrien veljellä oli odotettavissa mukavasti rahaa, jos levystä tulisi hitti.

Me tosin emme halunneet Quartermasteria levyn a-puoleksi. Olimme vakuuttuneita, että Apachella oli paremmat menestymismahdollisuudet, koska se poikkesi niin paljon kaikesta senaikaisesta musiikista. Quartermaster's Stores kuulosti lähinnä Johnny & The Hurricanes -numerolta. Emme kuitenkaan koskaan inttäneet Norrielle vastaan; olihan hän pomomme ja luotimme hänen arvostelukykyynsä täysin. Hän oli tuottanut niin paljon hittejä, joten hän tiesi mitä teki. Norrie puolestaan oli kyllin viisas ja antoi meidän soittaa ja sovittaa musiikkimme haluamallamme tavalla

Hän kai oivalsi soittomme raakuuden ja energian, eikä halunnut estellä sitä mitenkään vaan antoi meille vapaat kädet. Hän tajusi, että koska olimme teini-ikäisiä, tiesimme mikä oli meille luontevaa. Ja mehän halusimme vain rokata!"

Bruce Welch: A Life in The Shadows

(Osa 3 joskus toiste.)
"I have travelled the world through my ability to play three chords." - Bruce Welch

amme

  • *******
  • Viestejä: 1 119
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #26 : 18.09.2008 / 12:18:56 »
"Kun saapuu syys ja lehdet puiston.." ..hämärtyvät illat houkuttelevat selailemaan kirjahyllyä.  Käteeni tarttui Maarit Niiniluodon kirjoittama Toivo Kärjestä kertova mainio muistelmateos, (julk .Tammi 1982).
Kirjasta voi lukea mm. Kärjen muisteloita vuosilta jolloin hän siirtyi keikkamuusikosta työpöydän ääreen Musiikki Fazerin kotimaisen musiikin tuotantopäälliköksi.

Useissa myöhempinä aikoina ilmestyneissä Suomi Pop/Rock kirjoissa rautalankaa käsittelevissä artikkeleissä siterataan usein tätä Kärjen lausetta:
 "Väitin, että ammattikitaristit rumpalin kanssa saavat saman tuloksen aikaan kuin amatöörit. Mutta eivät ne pirut pystyneet, jostain syystä. Siinä olin kyllä väärässä"

Lause on pomittu muistelmakirjan kappaleesta jossa Kärki palaa mietteissään 50- ja 60-lukuihin. Uskon että on laajemminkin mielenkiintoa saada tietää mistä asianyhteydestä lause on peräisin.

" Sodan jälkeen tavallinen suomalainen ihminen teki töitä hampaat irvessä ja juhli myös hampaat irvessä. Kun ensimmäiset rokkilevyt tulivat Yhdysvalloista 50-luvun puolessavälissä ei kukaan arvannut siitä tulevan mitään pysyvää. Minulle rock and roll ei ollut mikään uusi ilmiö; siinä oli vanhaa bluesia, vähän dixietä.
 Bill Haleyn Rock around the clock on edelleen parhaita bluespohjaisia rokkeja mitä olen koskan kuullut, lajissaanhan se on jo klassikko. Pidin myös Chuck Berrystä. Ehdin soittaa rokkia keikoilla ennen Fazerille menoa, sitä oli meidän bändimme toivekonserteissa kaiken tangon, valssin ja jenkan keskellä. Ainakin satoja kertoja olen ehtinyt soittaa Rock around the clockin Suomen taloilla ja lavoilla. Monet vanhemmat pitivät  rock and rollia kauhistuksena, minusta se oli ihan luonnollinen juttu. Toinen asia oli sitten, etten pitänyt suomalaisista rokkilevyistä, ne olivat silloin aivan atavistisia, väärin käsiteltyjä. Originaalirokit olivat niihin verrattuna täysin omaa luokkaansa.

Kun 60-luku alkoi ei siinä mitään suurta muutosta tapahtunut. Georg Ots lauloi Rakastan sinua elämä. Eino Grön paahtoi Ruhtinaan viulua, Heikki Laurila soitti kitaralla Liljankukkaa. Ragni Malmsten lauloi Unohtomatonta Elmeriä. Oli vähän joka sorttia. Minun sävellyksistäni olivat suosiossa Repe Helismaan tulkitsema rattijuoppoja irvaileva Seutulan polkka, Tapsa Rautavaaran miehekkään jäyheästi esittämä Tuopin jäljet ja nuoren Marion Rungin aika svengaava Pieni rahastajatyttö. Kansanomainen linja jatkui mutta ulkomailta alkoi tulvia rautalankamusiikkia. The Shadowsien Apache oli ihan hyväksyttävä juttu mutta suomalainen rautalanka oli jo köyhempää. Kaikki puhaltimet ja jouset pudotettiin pois, kitarat vain soivat, sähköbasso ja rummut. Kaikki bändit muuttuivat samanlaisiksi. Tuli Esquires ja The Scaffolds, The Sounds, jonka Osmo Ruuskanen keksi. Siitä tuli sitten kauhea riita kun ne pojat menivät Scandialle. Minä en koskaan erikoisemmin pitänyt rautalangasta, varsinkin kun sitä soitettiin usein huonosti ja yksitoikkoisesti. Väitin, että ammattikitaristit, rumpalin kanssa saavat saman tuloksen aikaan kuin amatöörit. Mutta eivä ne pirut pystyneet, jostain syystä. Siinä olin kyllä väärässä
."
« Viimeksi muokattu: 04.12.2008 / 14:18:20 kirjoittanut amme »
The Cliffters, Expohalli 1962,lehtiarvio:"Kyllä he osasivat tehdä nuorta musiikkia"
The Shadows, Linnanmäki 1964,lehtiarvio:"He soittivat vahvaa, kirkasta ja matalasointista musiikkia erittäin hallitusti".
The Renegades,Messuhalli 1965,lehtiarvio:"Sen raskas, tahmea musiikki teki yleisön hulluksi"

amme

  • *******
  • Viestejä: 1 119
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #27 : 18.09.2008 / 13:14:12 »
Toivo Kärki jatkaa:
"Sähköinen rautalankamusiikki aiheutti sitten ennennäkemättömän tangoallon, tangolevyjä myytiin enemmän kuin koskaan. Tuli uusia tangolaulajia: Markus Allan, Taisto Tammi, Esko Rahkonen. Tavallinen iskelmä oli 60-luvun puolessavälin heikoilla: ei ollut muuta kuin rautalanka tai tangoa. Umberto Marcato lauloi Syvärillä jatkosodan aikana säveltämiä tangoja uudelleen listoille suomeksi ja italiaksi, nuorena kuollut Taisto Tammi oikealta nimeltään Lundberg, lauloi kappaleet Tango merellä ja Tango Sinikalle, Ragni Malmsten Tangon amerikkalaisittain.. Fazer oli tähän aikaan minusta johtuen ehkä vähän vanhoillinen firma; rautalangan vastapainona olivat Matti Louhivuori, Esa Pakarinen, Johnny Forssell, Reino Helismaa ja Metro-tytöt ja he lauloivat kaiken maailman tavaraa.
Osmo Ruuskanen hoiti rautalankakundit, en minä siihen puuttunut kun he olivat vielä puoliamatööritasolla. Annoin heidän puuhata mitä puuhasivat. Minun periaatteeni oli edelleen että joka sorttia piti olla. Kansa sai valita mistä tykkää. Työ oli kollektiivista: Osmo Ruuskanen hääräsi tahollaan, Jaakko Borg ja Mosse Wikstedt samoin. Repekin oli kuukausipalkalla......."

« Viimeksi muokattu: 04.12.2008 / 14:19:28 kirjoittanut amme »
The Cliffters, Expohalli 1962,lehtiarvio:"Kyllä he osasivat tehdä nuorta musiikkia"
The Shadows, Linnanmäki 1964,lehtiarvio:"He soittivat vahvaa, kirkasta ja matalasointista musiikkia erittäin hallitusti".
The Renegades,Messuhalli 1965,lehtiarvio:"Sen raskas, tahmea musiikki teki yleisön hulluksi"

amme

  • *******
  • Viestejä: 1 119
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #28 : 18.09.2008 / 13:43:40 »
..ja lopuksi:

"Vaikka en rautalangasta välittänyt The Beatles oli aivan eri juttu. Suomalaisversioita ei näistä hienoista sävellyksistä osattu tehdä, sanat, sovitukset ja esittäjät olivat vääriä, teosten henkeä ei saavutettu. Repe ne käänsi ennen kuolemaansa, mutta ei hän huonon englannin taitonsa takia voinut ymmärtää Lennonin minenmielisiä ilmaisuja. Mutta en minä niihin puuttunut, ajattelin, että tehkööt mmitä tekevät. Kun sanat eivät rimmanneet, orkesterikokoonpanot olivat epäaidot niin ainoa onnistuja oli Pepe Willberg Penny Lanessa. Olen analysoinut Beatlesien kappaleita tuntikausia ja on mielenkiintoista todeta mitä kaikkia aineksia heidän musiikissaan on rackin ja bluesin lisäksi..."

Toivo Kärki jatkaa terävästi kirjansivun verran Beatles kappaleiden analysointia.... ja toteaa edelleen:
 " Monet taidesäveltäjät, uskovaiset ja nuorison moraalista kiinnipitävät väittivät jo rokkia  pornoksi ja saastaksi. Se löi kuitenkin itsensä läpi vastustuksesta huolimatta, ei siinä mikään auttanut.
 Beatlesit vain todistivat sen, että musiikillisen, verbaalisen ja runollisen lahjakkuuden ei tarvitse liittyä kotiin tai ympäristöön. Ne ovat perittyjä ominaisuuksia. Ihmisen arvo ei ole kytketty lukeneisuuteen, rikkauteen eikä rahaan. Amerikkalaisten evergreenien säveltäjät olivat useinkin säätyläiskodeista. Beatlesit työläiskodeista mutta kaikki he olivat luonnonlahjakkuuksia. Kuka tahansa renkipoika Kuusamosta voi viheltää iskelmän kun vaan joku kirjoittaa sen muistiin, mitään rajaa ei ole. John Lennonin kuolemassa vain huipentui murheellisella tavalla se ihailu ja massahysteria, joka oli alkanut 50-60 luvulla ympyröidä poptähtiä filmitähtien, urheilijoiden ja perinteisten iskelmälaulajien jälkeen."
Kuten muistamme John Lennon ammuttiin kuollettavasti New Yorkissa astuessaan ulos kadulle asuintalostaan... :(
« Viimeksi muokattu: 04.12.2008 / 14:21:00 kirjoittanut amme »
The Cliffters, Expohalli 1962,lehtiarvio:"Kyllä he osasivat tehdä nuorta musiikkia"
The Shadows, Linnanmäki 1964,lehtiarvio:"He soittivat vahvaa, kirkasta ja matalasointista musiikkia erittäin hallitusti".
The Renegades,Messuhalli 1965,lehtiarvio:"Sen raskas, tahmea musiikki teki yleisön hulluksi"

Rautalankaa-YES!

  • **********
  • Viestejä: 9 058
Vs: Sekalaista löpinää rautalangan alkuvuosilta
« Vastaus #29 : 18.09.2008 / 13:46:59 »
Kiintoisaa luettavaa ja ajankuvaa tuo Ammeen teksti - näinköhän tässä täytyy vääntäytyä kaupunkiin ja musiikkikirjastoon etsimään Maarit Niiniluodon kirjaa Toivo Kärjestä ;).
- musiikin maailma on suuri ja avara -