Kirjoittaja Aihe: The Shadows Suomessa 1964  (Luettu 62635 kertaa)

HankBFender

  • Vieras
The Shadows Suomessa 1964
« : 19.04.2005 / 15:23:54 »
Onko kenelläkään tietoa mitä kappaleita The Shadows soitti Suomessa vuonna 1964? Eikö Cliffikin ollut mukana tuolloin?

Entäs muut Suomessa soitetut keikat 1980-luvun alussa?

xmara

  • Vieras
The Shadows Suomessa 1964
« Vastaus #1 : 23.04.2005 / 11:19:21 »
Cliff Richard ja The Shadows esiintyivät  kesäkuussa 1964 Helsingin Linnanmäellä, ulkoilmanäyttämöllä.  Paikka oli aivan samanlainen kuin nykyisinkin .   Maksu oli pelkkä Lintsin sisäänpääsymaksu, sellaista oli siihen aikaan.  

 Olin itse paikalla, verkkoaidan  huonommalla puolella ja kuvasin  isän kaitafilmikameralla.  Kehityksen jälkeen saatoin vain todeta, että kuvassa näkyi edessä olevien olkapäitä, joiden välissä silloin tällöin vilahti joku artisteista.  Kamerassa oli nimittäin "revolveriobjektiivi" ja erillinen etsin kuten siihen aikaan oli tapana, etsimessä oli näkynyt ihan hyvin kun seisoi varpaillaan.    Cliffin ja Shadowsien vierailun takia myös elokuva "The Young Ones" esitettiin Suomessa, siis  pari vuotta valmistumisensa jälkeen.

Seuraava keikka oli vuonna 1983 Helsingin Messukeskuksessa, UKK-hallissa. Halliin mahtui noin 5000 katsojaa ja se toimi myös koriskenttänä. Bruce  Welchiä  haastateltiin Radio Cityssa. Tuossa konsertissa en ollut, mutta radiohaastattelun kuulin.

Seuraavan kerran Hank Marvin esintyi Ben Marvinin ja Warren Bennetin (mutta ei Brianin)  kanssa Finlandia-talossa ja Tampere-talossa syyskuussa 1998.  Kiertue oli Hankin 40-vuotistaiteilijajuhla.  Finlandia-talon konsertissa olin kuuntelemassa.  Se oli  mielestäni kaikissa suhteissa parempi  kuin nyt Helsingin jäähallissa  pidetty -  mikä oli tosi karsea paikka.   Kuinka ne suostuu tollaiseen ?

ekku

  • Vieras
The Shadows Suomessa 1964
« Vastaus #2 : 23.04.2005 / 12:05:42 »
Joo, oon samaa mieltä tuon paikan suhteen, jäähallit yleensäkään eivät ole parhaita mahdollisia konserttien pitämiseen. Toki asiassa on sekin puoli, että vastaavaa yhtä isoa paikkaa ei taida löytyä.


xmara

  • Vieras
The Shadows Suomessa 1964
« Vastaus #3 : 23.04.2005 / 12:42:02 »
Lainaus käyttäjältä: "ekku"
Joo, oon samaa mieltä tuon paikan suhteen, jäähallit yleensäkään eivät ole parhaita mahdollisia konserttien pitämiseen. Toki asiassa on sekin puoli, että vastaavaa yhtä isoa paikkaa ei taida löytyä.


Kuinkahan paljon Shadowseilla Helsingin Jäähallissa oli katsojia?  
Saman päivän IltaSanomissa kerrottiin Toni Halmeen tulevasta nyrkkeilumatsista samassa hallissa, kuulemma 10 000 katsojaa mahtuu.   Nyrkkeilykehä vienee saman verran kuin konsertissa stage, mutta lisäksi konsertissa  meni takana katsomon osa.  Shadows-konsertti oli loppuunmyyty joten  arvaan että oli  ehkä 8000 katsojaa?  

Kyllähän muitakin paikkoja olisi ollut, Hjalliksen Areena vetää 15 000 katsojaa.  Espoon LänsiAuto areena vetää ainakin saman kuin Nordenskjöldinkadun halli ja olisi uudenaikaisena hallina ollut hieman mukavampi.   LänsiAreenan ongelma on sponssikapakat/aitiot , joissa "sidosryhmät" möykkävät konsertin aikana (mm. Ray Charles) , mutta kai tonkin voi järjestää?

Messukeskuksen (5000 paikkaa) halli on uusittu, sitä ei enää ole.  Kultsa on aika pieni, alle 1000 paikkaa ja sama juttu taitaa olla Finlandia-talossa?   Kansallisooppera vetää kai jotain 2000 katsojaa.

Varmaan  konsertin järjestäjät  tietävät mistä mitäkin tilaa löytyy

beat

  • Vieras
The Shadows Suomessa 1964
« Vastaus #4 : 23.04.2005 / 17:58:53 »
Mulla on semmonen käsitys, että se olisi ollut toukokuuta kun Shadows esiintyi Lintsillä. Noh, mitä väliä :)

Onko kellään mitään tietoa siitä jatkaako Hank soittamista ja kiertämistä itsenäisenä artistina, kun Shadows lopettaa?

Mocha

  • Vieras
The Shadows Suomessa 1964
« Vastaus #5 : 23.04.2005 / 21:43:34 »
Lainaus käyttäjältä: "beat"
Onko kellään mitään tietoa siitä jatkaako Hank soittamista ja kiertämistä itsenäisenä artistina, kun Shadows lopettaa?


Eikös Hank tehnyt oman Final Tourinsa jo 2003.

peheinon

  • Vieras
The Shadows Suomessa 1964
« Vastaus #6 : 24.04.2005 / 08:16:42 »
Tuolla voipi olla jotain uutisointia Hankin ja varjojen lopettamispuuhista:
http://www.vuokatti.fi/uutistoiminto.php?type=news&vID=116

Rautalankaa-YES!

  • **********
  • Viestejä: 9 073
The Shadows Suomessa 1964
« Vastaus #7 : 24.04.2005 / 08:59:02 »
Lainaus käyttäjältä: "peheinon"
Tuolla voipi olla jotain uutisointia Hankin ja varjojen lopettamispuuhista:
http://www.vuokatti.fi/uutistoiminto.php?type=news&vID=116


Kiitos linkistä, P :-) Minulle oli yllätys, että Marvin on viimeiset 18 vuotta asunut Australiassa. Nyt arvostan entistäkin enemmän Shadows-herrojen tyylikästä ja paljon harjoittelua vaatinutta lavaesiintymistä ja hienoa soundia.  :wink:
- musiikin maailma on suuri ja avara -

echo66

  • Vieras
The Shadows Suomessa 1964
« Vastaus #8 : 24.04.2005 / 10:26:37 »
Lainaus käyttäjältä: "peheinon"
Tuolla voipi olla jotain uutisointia Hankin ja varjojen lopettamispuuhista:
http://www.vuokatti.fi/uutistoiminto.php?type=news&vID=116


Varmaan ollut mielenkiintoinen keikka, kun yleisö on ollut seisomapaikoilla..siellä on varmaan saanut jopa bailata....Jäähallissa kun pari kaveria yritti hieman tanssahdella, niin heti järkkärit kimpussa...hieman Breznev-meininkiä... :(

xmara

  • Vieras
The Shadows Suomessa 1964
« Vastaus #9 : 25.04.2005 / 11:15:52 »
Lainaus käyttäjältä: "beat"
Mulla on semmonen käsitys, että se olisi ollut toukokuuta kun Shadows esiintyi Lintsillä. Noh, mitä väliä :)

Onko kellään mitään tietoa siitä jatkaako Hank soittamista ja kiertämistä itsenäisenä artistina, kun Shadows lopettaa?


Joo, vastahan siitä on runsaat 40 vuotta  ':shock:'  Mutta kirjoitin tosiaan väärin, päivä oli 28.5. 1964.  Tämän vahvistaa myös "Guinnes Book of Rock Stars, missä mainitaan Shadowsien kohdalla Euroopan kiertue toukokuussa .
Netistä löytyy kuvakin, Echoland-firman sivuilta:
http://www.echoland.net/main_linkit.htm

Syy virheeseen oli juuri tuossa kuvatekstissä,  mielestäni Echolandin sivuilla ko. kuvan kohdalla annettiin vielä muutama vuosi sitten päiväykseksi kesäkuu. Nyt se on muuttunut.   Ihmettelin sitä kesäkuuta jo silloin, koska muistan ihan hyvin kun  kävin toukokuussa 1964 joka viikko mopolla Lintsillä katsomassa toukokuun aikana pidettyjä rautalankayhtyeiden SM-kisoja.   Cliffin ja  Shadowsin konsertti pidettiin heti kun SM-erät oli ohi, niitä taisi olla 4 erää.

HankBFender

  • Vieras
The Shadows Suomessa 1964
« Vastaus #10 : 17.02.2006 / 09:09:53 »
Eli tietoa ei taaskaan ollut kellään alkuperäiseen kysymykseen: mitkä biisit ja oikessa järjestyksessä Cliff&Shadowsin Linnamäen keikalla 1964??? Tsemppiä "Humppakansa"!

tasavallan presidentti

  • ****
  • Viestejä: 357
The Shadows Suomessa 1964
« Vastaus #11 : 17.02.2006 / 09:48:23 »
Lainaus käyttäjältä: "xmara"
Cliff Richard ja The Shadows esiintyivät  kesäkuussa 1964 Helsingin Linnanmäellä, ulkoilmanäyttämöllä.  Paikka oli aivan samanlainen kuin nykyisinkin .   Maksu oli pelkkä Lintsin sisäänpääsymaksu, sellaista oli siihen aikaan.  

 Olin itse paikalla, verkkoaidan  huonommalla puolella ja kuvasin  isän kaitafilmikameralla.  Kehityksen jälkeen saatoin vain todeta, että kuvassa näkyi edessä olevien olkapäitä, joiden välissä silloin tällöin vilahti joku artisteista.  Kamerassa oli nimittäin "revolveriobjektiivi" ja erillinen etsin kuten siihen aikaan oli tapana, etsimessä oli näkynyt ihan hyvin kun seisoi varpaillaan.  

 :shock:
Onko filmi vielä tallessa? Onhan? :shock:
oi

echo66

  • Vieras
The Shadows Suomessa 1964
« Vastaus #12 : 17.02.2006 / 20:11:06 »
Lainaus käyttäjältä: "Jari"
Tokihan meillä kaikilla on vuoden 1964 Shadowsin Lintsin keikan biisilista taskussa. Ihmeellisen asiasta tekee se, että arvoisa pohjoismaiden Shadows-tietäjä joutuu kyselemään ongelmiinsa ratkaisua näiltä humppakansan alkeellisen tiedon alkulähteiltä.  :lol:  :lol:  :lol:

JEP!!! Tästä vastauksesta täys kymppi ja papukaijamerkki!!!! :lol:  :lol:

HankBFender

  • Vieras
The Shadows Suomessa 1964
« Vastaus #13 : 27.02.2006 / 14:27:47 »
No niin, kun todellisia tietoniekkoja ei tunnu kasvan koivun oksilla niin täytyy aloittaa faktojen päättelyä ihan itse tai use of inference technic kuten Terence Harris olisi yskässy ruosteisesti  8)

Euroopasta löytyy bootsi:

Live in Holland 1964-65 CD Rise & Fall of Flingel Bunt/Nivram /Stingray/Tonight/Big B/Don't make my baby blue/Let it be me/Dance on/Sleepwalk/ Apache/Foot Tapper/FBI...& Backing Cliff Richard with Do you wanna Dance /Medley:The young ones/Living Doll/Lucky Lips/Bachelor Boy//I could easily fall/ The minute your gone/On the beach/Don't talk to him/Angel/Spanish Harlem/Da Doo Ron Ron/Its all in the game/Long Tall Sally/The time in between. Aulica Label

Eli tässä on varmaan suurin osa biisesitä joita kuultiin Lintsillä loppukeväästä 1964....joku on kuitenkin sanonut että Chattanooga Choo Choo olisi soitettu Lintsillä? Tietenkin tällä bootsilla on myös stygejä vuodelta 1965 joten ne täytyy osata perkaa pois.

Vuonna 1964 The Shaddsit oli tehnyt aika svengaavan version Dance On kappaleesta jonka mm esittivät Musical Express Poll Winners konsertissa Lontoon Wembleyllä sunnuntaina 26 huhtikuuta 1964. The Beatles oli silloin konsertin ykkönen mutta Shaddsit saivat palkinnoin parhaana instrumenttaali bändinä. Filmipätkä tuosta löytyy netistä.....

No, tämä on vielä kaukana tarkasta settilistasta joka soitettiin Lintsillä syreenien kukinta-aikaan 1964... haku jatkuu...

Apache

  • *****
  • Viestejä: 674
The Shadows Suomessa 1964
« Vastaus #14 : 05.09.2006 / 12:27:21 »
Lainaus käyttäjältä: "HankBFender"
Eli tietoa ei taaskaan ollut kellään alkuperäiseen kysymykseen: mitkä biisit ja oikessa järjestyksessä Cliff&Shadowsin Linnamäen keikalla 1964??? Tsemppiä "Humppakansa"!


Myönnän, että en muista muuta kuin sen, että Shadows aloitti kappaleella In The Mood. Ilma oli kolea, suunnilleen 12 astetta, ja Varjojen soitettua muutaman kappaleen Cliff tuli lavalle ja lauloi muistaakseni ensimmäiseksi Do You Wanna Dance?.

Täällä on muuten esitetty väärää tietoa Shadowsin Suomen keikoista. Seuraava kaikka oli vuonna 1980 Helsingin Messukeskuksessa (kädessäni on tilaisuudessa myyty esite, jonka kannessa on teksti EUROPEAN TOUR 1980). Bruce Welchiä ei tietenkään silloin haastateltu Radio Cityssä, koska se aloitti toimintansa vasta vuonna 1985 lakimuutoksen sallittua yksityisten radioasemien toiminnan Suomessa.

Seuraavaksi Shadows esiintyi Helsingin Kulttuuritalolla vuonna 1983. Olin toki paikalla, ja esitteen kannessa lukee THE SHADOWS IN CONCERT. Konsertteja piti alunperin olla kaksi - salihan on aika pieni - mutta heikon lipunmyynnin takia jälkimmäinen konsertti peruutettiin.

Ehkä vähäisen suosion takia yhtye ei esiintynyt enää Suomessa ennen kuin  se hajosi vuonna 1990. Olin tietysti Finlandia-talolla vuonna 1998 ja Jäähallissa 2005 kun Hank Marvin ja Shadows palasivat Suomeen.

Lisäksi olen käynyt Lontoossa kuuntelemassa pari konserttia.
"I have travelled the world through my ability to play three chords." - Bruce Welch

 

anything